Monivuotista ”Elokuva ja muut taiteet” -teemakokonaisuutta jatkava tuhdin estoton pakettimme (jonka puitteissa luemme filosofiankin avarakatseisesti omaksi taiteenlajikseen) on lähtökohdiltaan kaksiteräinen miekka, ellei peräti molemmista päistään käryävä kynttilä tai Koivusaloa yhdellä nokittava kolmipäinen kotka. Yhtäältä sen voi hahmottaa klassisten ajattelijoiden biopicien, toisaalta tunnettujen filosofien tekstisovitusten ja kolmanneksi seitsemännen taiteen tarpeisiin luotujen elokuvateorioiden kautta.

Viimeksi mainittuja edustaa 1900-luvulla kehittynyt (media)filosofien – Gilles Deleuze, Maurice Merleau-Ponty, Guy Debord – heimo. Varhaisemmista hahmoista lähilukuun pääsevät mm. Blaise Pascal, Friedrich Nietzsche ja eksistentialistien sekalaisempi seurakunta, mutta olennaisin kysymys liittyy ehkä sittenkin siihen, voiko ”elokuvantekijä sinänsä” täyttää filosofin mitat? Vastaamaan valjastamme ainakin Michelangelo Antonionin, Pier Paolo Pasolinin, Jean-Pierre Melvillen, John Fordin, Howard Hawksin sekä Filmihullun sivuilla aivan liian vähän käsitellyt Nuri Bilge Ceylanin ja Alain Tannerin. Erikseen perehdytään myös läntisten viihdekoneistojen runtelemiin itäisiin sielunmaisemiin ja salatun tiedon puutarhasta esiin nostettuihin klassisten filosofien suosikkielokuviin.

Emme unohda Godardia, mutta muistelun aika on myöhemmin. Kirjapalstalla puntaroidaan Alfred Hitchcockia (katolisena) filosofina ja Harold Lloydia ”höpsismin” suunnannäyttäjänä. Festivaaliarvat osuvat Venetsiaan, Espooseen ja R&A:han, kun ensi-illat vuorostaan etenevät vääjäämättömällä logiikalla metsureista merenkävijöihin ja Moonage Daydreamista Marilyniin. Vieraskynävuorossa on objektin ja subjektin ristiriitoja pohtiva näyttelijä, malli, suomentaja ja kuvataiteilija Eija Pokkinen.

| Tilaa Filmihullu > |