Filmihullu 3 | 2024

Filmihullu 3/2024 -kansi

Filmihullu 3 | 2024

Sisältö

Pääkirjoitus
Lauri Timonen

Perusluottamuksesta itsenäisyyden kautta aloitteellisuuteen
Olaf Möller

Teidän meta ja meidän meta – Ylärakenteet elokuvan ja kuvataiteen tulkinnassa
Silja Rantanen

Edward Hopper ja elokuva
Markku Koski

Muukalaisia paratiisissa – Vincente Minnelli versus Hollywood
Velipekka Makkonen

Takaikkuna metaelokuvana
Ilpo Hirvonen

Liian kauan pidätetyt kyyneleet
Harald Olausen

Ikoni iskee silmää
Pyry Vaismaa

Historia ja representaatio: Gimme Shelter
Petri Jokinen

Woody Allen silmästä silmään
Antti Ojala

Itkumuuri ja maailmankaupunki: Sattuman soittoa metaelokuvana
Topi E. Timonen

Elokuvahistorian tyypillisin metaelokuva? – Michael Winterbottomin Tristram Shandy: herrasmiehen paljastukset
Tytti Rantanen

Likainen diileri tunkee syliin
Iida Simes

Nippu elokuvia elokuvien tekemisestä 90-luvusta vuosituhannen alkuun
Joonas Nykänen

Metafilmien metakognitio – Kauhumekanismien purku Marebiton, Inland Empiren ja The Blair Witch Projectin kautta
Christian Flores

Kirjat
Ilpo Hirvonen

Ensi-illat
koonnut Timo Malmi

Vieraskynä
Katja Gauriloff

Elokuvalla on ollut läpi lajihistoriansa vahva taipumus katsoa itseään, haastaa yleisön tietoisuutta välineestä, ja kyseenalaistaa ymmärrystämme kaiken näkemämme keinotekoisesta ja teollisesta luonteesta, joten tarjoamme kevätkauden kulminaatiopisteeksi melko met(k)an kiepautuksen, jossa niin sanottu ”neljäs seinä” murtuu kuin Berliinin muuri.

Metamatkamme alkaa kirjaimellisesti ensi hetkistä, Olaf Möllerin pureutuessa seitsemännen taiteen varhaisvuosikymmenten kosketuspintoihin. Silja Rantanen tutkii filmi- ja kuvataiteiden suhdetta esitysympäristöihin, Markku Koski taidemaalari Edward Hopperin ainutlaatuista maailmantulkintaa, ja looginen jatkumo etenee Hollywoodin rakastamiin (piilo)kriittisiin omakuviin. Esseensä saavat sekä Vincente Minnellin itsereflektiiviset pääteokset, että Ritari Siniparran (1947), Auringonlaskun kadun (1950), Takaikkunan (1954), Gimme Shelterin (1970) ja Annie Hallin (1977) kaltaiset, kauas kuvastimen kupruihin kurkistavat kanonisoidut klassikot. Uudemman elokuvan metahelmistä noteeraamme aimo rykelmän 90-luvun lamavuosien teoksia Altmanista Kiarostamiin, Michael Winterbottomin hervottoman Sterne-adaptaation Tristram Shandy: herrasmiehen paljastukset (2005), Wall Streetin häiriintyneisiin kulisseihin estoitta penetroivan The Wolf of Wall Streetin (2013) sekä – taannoin edesmenneen Paul Austerin muistoksi – Sattuman soittoa -romaanin vuonna 1993 valmistuneen erityislaatuisen valkokangassovituksen. Kaiken kauniina sinettinä ”metafilmien metakognitiot” perataan auki kolmen modernin kauhuelokuvan piinkovalla lähiluvulla.

Kirjapalstalla perehdytään Michelangelo Antonionin tuotannon poliittisen lähiluennan ongelmiin ja ensi-illoissa valokeilaan astuvat nykyhetken aivoituksiltaan osin arvoitukselliset auteurit Alice Rohrwacherista Yorgos Lanthimosiin ynnä Alex Garlandista broidinsa kumikikkeleillä korvanneeseen Ethan Coeniin. Vieraskynävuoron saava ohjaaja Katja Gauriloff kertoo, miksi halusi toteuttaa uusimman elokuvansa Je’vidan (2023) mustavalkoisena.

Tilaa Filmihullu > |