Filmihullu 3 | 2010

filmihullu-3-2010-kansi

Filmihullu 3 | 2010

Sisältö

Pääkirjoitus:
Kadonnutta ammattia etsimässä

Peter von Bagh

Eilisen nykyhetki: 50-luvun kriitikkopolvi
Velipekka Makkonen

Jäähyväiset aseille – koruttomia muistikuvia 50-luvun filmikritiikistä
Jörn Donner

Myyttien murrosikä
Eero Tuomikoski

Niskavuori ja elokuva
Risto Hannula

Chabrol, Delannoy, Truffaut: suhteiden tarkastelua
Sakari Helander

Fritz Langs nya fas
Leo Andersson

Rakkaudentunnustus Renoirille
Sakari Helander & Leo Andersson

Maunu Kurkvaara: Privatområde
Ywe Jalander

Carol Reedin maailma
Matti Salo

John Ford Donovanin kapakassa
Pertti Lumirae

Yhdessä huoneessa
Velipekka Makkonen

Syntymäpäivätervehdys Kurosawalle ja Mifunelle
Lauri Piispa

In Memoriam: Dennis Hopper
Markku Varjola

Sääli suomalaista elokuvaa
Matti Kassila

Kirjat:
Käyttikset – Lehtisetin Valitut Palaset

Markku Varjola

Ensi-illat
koonnut Risto Raitio

PS.
Timo Malmi

Numeron koonnut Velipekka Makkonen kirjoittaa:”Kun otin vastaan toimeksiannon etsiä vanhoja tekstejä Filmihullun retronumeroon, en tiennyt mihin olin lähdössä. Kauan arastelin työn aloittamista, vaikka tiesinkin, mihin katseeni suuntaisin. Uskaltaisinko katsahtaa menneisyyteen? Entä jos se paljastaisi jotain, mitä en halua nähdä. Entä jos muistikuvani olisivat vain kullanneet menneisyyden enkä löytäisi mitään julkaisemisen arvoista.

Onneksi pelkoni osoittautui turhaksi. Pikemminkin päin vastoin. Kaivauduin yhä syvemmälle ja hurmaannuin. Huomasin törmänneeni elokuvakirjoittamisen kulta-aikaan. Aikaan, jolloin monet intomielet löysivät yhä uusia ulottuvuuksia elokuvasta, löysivät ennen tuntemattoman taiteenlajin. Eräänlaiseen viattomuuden aikaan. Samalla tavoin kuin Eisenstein kirjoitti elokuvataiteen löytämisestä 20-luvun alussa, tuntuivat monet keksineen elokuvakirjoittamisen uudestaan nostamalla elokuvan muiden taiteiden rinnalle (ja monesti yläpuolelle) kirjoittamalla siitä yhtä asiantuntevasti, vakavasti ja innostuneesti kuin oli totuttu lukemaan esimerkiksi kirjallisuusesseitä.

Matti Salo oli minulle korvaamattomaksi avuksi muistamalla, mihin kaikkiin julkaisuihin 50-luvun lopulla elokuvasta kirjoitettiin. Kiitos, Late! Lehtiä oli yllättävän paljon. Ylioppilaslehdestä kehittyi yksi hedelmällisin, josta opiskeleva nuoriso sai ravintoa näännyttävään elokuvatiedon ja -tunteen nälkään. Jotenkin tuntui itsestään selvältä, että tarjosin ensimmäisiä juttujani sinne ja se suostui ne julkaisemaan. Suhteeni siihen kesti pari vuotta, sitten löysin uusia julkaisuja. Samaan aikaan perustettiin Projektio, elokuvakerhojen liiton julkaisu, ulkonaisesti vaatimaton, mutta merkittäviä tekstejä sisältävä, jota voi pitää Filmihullun koteloasteena.

Yksi hämmästyttävimpiä löytöjäni oli Elokuva-aitta, joka viihdelehden kuoren sisällä julkaisi monia esseiksi luokiteltavia tekstejä. Ansio siitä lankeaa jonkin aikaa sen toimitussihteerinä toimineelle Eero Tuomikoskelle. Pianhan lehden kustantaja kyllästyi tähän salakavalaan kulttuuriujutukseen ja vaihtoi lehden toimituksen ja linjan perusteellisesti puhtaaksi nuorisolehdeksi.

Tein löytöretkeäni syvällä tunteella. Voisin verrata itseäni niihin, jotka ovat löytäneet vanhempiensa kirjeenvaihtoa ja julkaisseet sitä. Ainutkertainen tunne elokuvakirjoittamisen “ensimmäisen sukupolven” arvosta elokuvakulttuurin nostamisessa ja sen kamppailusta kivettyneitä elokuvakäsityksiä vastaan. Kun on puhuttu 60-luvun uudistavasta kulttuurikäsityksestä, on elokuvarintamalla siinä olennainen merkityksensä. Yksi merkki siitä oli, että “vanhan polven” kirjoittajat pelästyivät nuorten valtaavan silloin Jusseja jakavan Elokuvajournalistit ry:n ja hajottivat sen perustaen tilalle Filmiauran. Suhtautuminen merkitsi ratkaisevaa vedenjakajaa.

Yksi hienoimmista löydöistä oli KAVAan talletettu Ywe Jalanderinoma arkisto. Jalander oli tallentanut leikekirjoina kaikki juttunsa 50-luvun alusta lähes kuolemaansa saakka, sen lisäksi suunnaton määrä elokuvaa koskevaa leikemateriaalia. Toivottavasti arkistossa riittää tarmoa ja työvoimaa sen perkaamiseksi. Tunnen kateutta siitä, ettei minulla ole ollut voimia samanlaiseen suoritukseen.

Löytö oli myös Jörn Donnerin artikkeli “Jäähyväiset aseille”, vihainen puheenvuoro elokuvakritiikin tilasta, jota seurasi hänen klassikkonsa “Suomalainen elokuva vuonna 0”. Sitä lukiessa on tunne, ettei viidessäkymmenessä vuodessa mikään ole muuttunut, nimet vain ovat vaihtuneet.

Luotan kuitenkin meidän nuoriimme. Heidän elämänsä on sillä tavoin helpompaa, että lähes kaikki elokuvamateriaali on käden ulottuvilla, jopa aivan selluloidina. Tämän päivän taistelu on sen pitäminen käden ulottuvilla edelleen eikä pelkästään avaruuksia halkovina digisykkeinä, joita elokuvapääoma hallinnoi. Meillä on paljon hienoja nuoria kirjoittajia, jotka pitävät perinteitä yllä ja uudistavat niitä. Heitä pitää Filmihullunkin helliä.”

 

Tilaa Filmihullu > |