Stalinin myytti ja hänestä tehdyt elokuvat ovat luoneet pitkän varjon neuvostoelokuvaan. Stalinista kertovat elokuvat olivat yhden ajan pakkopullaa, tosin moniselitteisemmällä tavalla kun ensisilmäyksellä voisi kuvitella.Stalinilaista elokuvaa käsitellään lehdessä esimerkiksi alun perin neliosaisena kirjoitussarjana unkarilaisessa Filmivilág (Elokuvan maailma) -lehdessä ilmestyneessä tutkielmassa, joka pureutuu paitsi elokuvaan, myös stalinismin olemukseen yleisemmin.

Peter von Bagh kirjoittaa hyllytetyistä neuvostoelokuvista ja toteaa, että tuon ajan juhlittujen elokuvien kärkijoukko ei koostunut välttämättä aina niistä teoksista, joita nykyään pidetään klassikkoina, vaan käsitti nipun teoksia, joissa sankarihahmona seikkaili toveri Stalin. Mihail Tšiaureli ohjasi monia näistä elokuvista, joissa näyttelijä erikoistui esittämään yhä vallassa istuvaa ja vaikuttavaa mahtimiestä. Usein tuloksena oli myös aidosti eeppistä elokuvaa.

Moskovassa sijaitsevan elokuvataiteen tutkimuslaitoksen tutkija Valeri Fomin kirjoittaa ajasta, jolloin Neuvostoliitossa hyllytettiin kokonainen uusi elokuvantekijöiden sukupolvi – ajasta, jolloin luotiin Brezhnevin kauteen sopivat ”valtiollisen elokuvaestetiikan” periaatteet ja uusi sensuurijärjestelmä, jonka mittasuhteita olisi voinut kadehtia itse Josif Vissarionovits…

Kolmatta kertaa Filmihullussa käsitellään Pordenonmykkäelokuvajuhlia, joiden tarjonnassa nähtiin yhdistelmä saksalaista elokuvaa ”ennen Caligaria”, Griffithin Suvaitsemattomuuden uudelleen koottu versio, koomikoita, sekä ”maailman parhaan elokuvanäyttelijättären” – Asta Nielsenin – teoksia. Nielsenin ominaislaatua, monipuolisuutta ja eroottisuutta käsittelevät Béla Balazs ja Matti Lukkarila omissa artikkeleissaan.

Lisäksi esitellään animaation ensimmäinen ammattilainen, unohdettu Emile Cohl sekä yksi aikamme merkittävimmistä itänaapuristamme tulevista ohjaajista, Aleksand Sokurov.

 

| Tilaa Filmihullu > |