
Filmihullu 1 | 2021
Sisältö
Pääkirjoitus
Lauri Timonen
Hahmot maisemassa – David Leanin eetos ja intimismi
Lauri Timonen
Pitkä onni – rakkaus David Leanin elokuvissa
Topi E. Timonen
Autiomaan ikuinen lumo – David Leanin Arabian Lawrencen vaikuttavuus eeppisenä elokuvana
Tuomo Marttila
Pisteestä pisteeseen – Matka Intiaan ja Arabian Lawrence
Eero Tammi
John Mills ja onnelliset vuodet
Topi E. Timonen
Roiskeita Nicolas Roegin paletista
Mia Öhman
Identiteettiä etsimässä Britanniassa
Juho Lipponen
Ikuisesti palaava huuto – Nicolas Roeg ja Kauhunkierre
Joonas Nykänen
Newtonin lailla – David Bowie & The Man Who Fell To Earth
Martti-Tapio Kuuskoski
Elokuvan savuavissa raunioissa
Dominik Graf
Yhtä tyhjän kanssa
HT Nuotio
Jag såg… Roy Anderssonin elokuva Om det oändliga
Silja Rantanen
Godard 36. keskustelu
Sampsa Laurinen
Kirjat
Markku Koski, Ilpo Hirvonen, Jukka Mallinen
Ensi-illat
koonnut Timo Malmi
Vieraskynä
Kanerva Cederström
Uusi uljas vuosikerta käynnistyy brittien invaasiolla ja saarivaltion edustajiksi valikoituu toisiaan mainiosti kompensoiva kaksikko, yhdistelmä vanhaa ja uutta, klassista ja modernia, eeppistä ja abstraktia.
Sir David Lean (1908–1991) käy miltei englantilaisen mielenmaiseman – tai ainakin elokuvan – maskottihahmosta, aloitti leikkaajana ja eteni intiimien ihmissuhdedraamojen kautta megalomaanisten spektaakkelien ja kansainvälisten suurtuotantojen erikoisasiamieheksi. Mestarikuvaajasta ohjaajaksi siirtynyt Nicolas Roeg (1928–2018) on taiteilijana melkein kaikkea mitä Lean ei ole; rosoinen, räväkkä, haastava, perverssi ja kronologista jouhevuutta viimeiseen saakka karttava visuaalinen kapinallinen – melkoinen outolintu kotkankatseiseen veteraaniin verrattuna. Kuten kuvioon sopii, Leanin karriääri käydään läpi kokonaan, pedantisti ja kattavasti, mutta Roegin kohdalla otanta on repaleisempi ja räyhäkkäämpi, muutaman avainteoksen avulla mysteerin verhoa raottava kaistapäinen kurkistus pirstaleisen mielen huoneisiin.
Englantilaisen eetoksen esiinmarssi täydentyy valtavan uran tehneen, usein korskeampien Shakespeare-tulkkien varjoon jääneen näyttelijä John Millsin (1908–2005) muotokuvalla, ”everymanin perkauksella”. Taidemaalari Silja Rantanen analysoi Roy Anderssonin Kohti ääretöntä -elokuvan (2019) vaikutteita ja merkityksiä, kirjapalstalla saavat vuoron Claude Chabrol, Anu Silfverberg ja Venäjäntuntija Pentti Straniuksen huomattavan railakkaat muistelmat. Vieraskynävastuuseen tarttuu ohjaaja ja dokumenttielokuvan professori Kanerva Cederström.