"Tarinani alkavat aina paikoista, kaupungeista, maisemista ja teistä. Kartta on minulle kuin käsikirjoitus. Kun esimerkiksi katson kaupunkia, alan kysellä itseltäni, mitä kaikkea siellä voisi tapahtua. Sama tapahtuu...
Kategoria - 1998
"Aki Kaurismäki on kertonut kirjoittaneensa Baddingin veljensä Mikan ohjaaman Arvottomat-elokuvan käsikirjoitukseen 'siltä istumalta' kuultuaan Raulin laulaman Ikkunaprinsessan radiosta. Badding liittyy Kaurismäkien uran...
"Sitten Särkkä soitti minulle. Kun ruvettiin palkasta puhumaan, minä sanoin että paljonko sitä saisi sitten palkkaa. 'Ai että palkkaa, minä luulin, että te maksatte, kun minä otan teidät ja annan teille tilaisuuden...
"Ihmeellinen elämys Bolognassa heinäkuun alussa 1997. Kaksi kitaristia soittaa hiljaa, piazzan laidalla olevan palatsin pihalla olevalla isolla valkokankaalla häilyy luultavasti kymmeniä kertoja kerrottu tarina: aviopari...
"Brigitte Bardot kertoo loppuvuodesta 1997 suomeksi ilmestyneissä muistelmissaan yhteenotostaan Henri-Georges Clouzotin kanssa. Välikohtaus tapahtui elokuvan Totuus kuvauksissa. BB:n oli tarkoitus tehdä itkukohtaus ja koko...