6 | 2003 – Pääkirjoitus: Muuan kirje

filmihullu-6-2003-kansi

Filmihullun arkistosta:

6 | 2003

Pääkirjoitus: Muuan kirje

Peter von Bagh

Tervetuloa tutustumaan hyvään numeroon, joka toivottavasti virittää monta tilauspäätöstä tutulla ja perinteisellä, täysin naurettavalla, hinnalla… Tavallisen pääkirjoituksen sijasta aluksi kirje, johdantona asialle jonka pitäisi koskea jokaista vakavasti elokuvasta kiinnostunutta. Rubriikilla “Laatuelokuvan esittäminen Kajaanissa” kirjoitin 23.7. 2003 Kajaanin kaupunginjohtajalle seuraavan kirjeen, johon en ole saanut mitään vastausta:

“Käännyn puoleenne asiassa, josta olen kirjoittanut aiemminkin, tosin “vain” julkisuudessa (toistaiseksi vaatimattomassa mittakaavassa) enkä siis suoraan asianomaisille eli Kajaanin asioista ja kulttuurin tilasta päättäville henkilöille.

Vaikka en tunne kaikkia yksityiskohtia ja käänteitä, sanon heti että tapa jolla Kajaanissa on hoidettu ja “edistetty” elokuvien esittämisolosuhteita on syvästi hälyttävä. Ja tapa, jolla Kajaania elokuvakaupunkina ainutlaatuisella tavalla nostanut paikallinen henkilö on työnnetty nurkkaan, ei ole vähempää kuin skandaalimainen.

Minun ei tarvitse selostaa käänteitä, jotka kaikki tunnemme. Helsinkiläiset yrittäjät, joiden tunnettu nimi näyttää saaneen kajaanilaiset vaikuttajat menettämään kaikki estonsa ja kaiken kriittisen arviokykynsä, lupasivat kaupungille kompleksin, jossa taivaat aukeavat: it-keskuksen, digitaalisesti elokuvia esittävän elokuvakompleksin jne. En tiedä, mitä kaikkea tästä taivasnäystä on jo ehditty riisua, mutta tiedän ettei siinä ole luvattu yhtään mitään joka piiruakaan parantaisi Kajaania elokuvakaupunkina. Vaikkei kaupungin johto sitä näy ymmärtäneen kunnolla, voin kertoa että näihin aikoihin asti Kajaani on ollut melko lailla ainutlaatuinen elokuvakaupunki, näin jopa verrattuna suuriin asutuskeskuksiin.

Tuskin missään muussa Helsingin ulkopuolisessa kaupungissa on vastaavalla tavalla ollut nähtävissä kaikki paras Suomessa levitykseen tuleva elokuva. Kaikki – iso sana, mutta se pitää paikkansa, kun puhumme siitä esitystoiminnasta jota myös kerhojen kautta aktiivisesti vuosikymmenet työskennellyt Tapio Nevalainen on saanut aikaan. Näistä ansioista Sodankylän elokuvafestivaali (Midnight Sun Film Festival) antoi Nevalaiselle vuonna 2002 arvostetun Sodankylä-palkinnon, joka näin ensimmäisen ja ainoan kerran annettiin elokuvateatterin hoitajalle. Emmekä tosiaankaan tienneet tai voineet aavistaa, että Kajaanin kaupunki samanaikaisesti valmisteli aivan erityyppistä “palkintoa” Nevalaisen elämäntyöstä, joka on ollut pitkä ja johdonmukainen kaari siitä lähtien kun nuoret aktivistit jo 1960-luvun ensimmäisellä puoliskolla aloittivat maineikkaan ja uraauurtavan Méliès-elokuvakerhon toiminnan.

Koska Nevalaiselle varattu osa näyttää olevan yksiviivainen hänen elämäntyönsä mitätöinti – hänen edustamansa laatulinjan sivuuttaminen isojen puheiden ja teknologiahuuman lupauksia kuunneltaessa, hänen itsensä karkea työntäminen taloudelliseen ahdinkoon – kysyn hyvin tosissani, miten tällainen voi olla mahdollista? Miksi Nevalainen ei ole tasaveroisessa suhteessa muualta tulleisiin yrittäjiin? Miksi hänen maltillisia ja toteuttamiskelpoisia hahmotuksiaan ei ole kuunneltu, vaikka ne kaupungin näkökulmasta sekä taloudellisesti että asiallisesti (ja tietysti laadullisesti) olisivat varmasti edullisia ja järkeviä? Miksi jo muutaman vuoden on ollut ilmiselvää, että hänet on sivuutettu isoista mahdollisuuksista ja että häntä ollaan työntämässä kuolleeseen kulmaan?

Lisään vielä huomautuksen asiasta, josta minulla on mainittujen uljaiden hankkeiden kanssa ristiriitaista tietoa. “Digitalisointi” on iskusana, jolla on jo saatettu naurunalaiseksi useampiakin kansallisia hankkeita, tunnetuimpana Yleisradion kiire olla maailman kärjessä tällä hauraalla alueella. Tuloksena on kovasti perikadon näköinen tila. Vastaavasti etenee Kajaanin kaupunki. Digitalisointi on toki ensiksikin vain uusi tekniikka, johon täysiä valmiuksia – esim. sen varassa pyöritettävää täyttä ohjelmistoa – ei ole vielä missään. Kun sitä luvataan brosyyreissä ensi syksyksi, syyllistytään karkeaan harhaanjohtamiseen. Toisekseen tällä painotuksella vältetään pääasiaa: mikä on ohjelmisto jota aiotaan esittää? Tässäkin suhteessa Nevalaisen, jonka pyörittämät monipuoliset ohjelmat hakevat vertaistaan koko maassa, sivuuttaminen on nolo ja tympeä erehdys.

Entä laajemmat, ja vielä järkyttävämmät kuviot: saneleeko vaikutusvaltaisten tahojen kantoja tai kaupungin kulttuuripolitiikkaa (tai tässä tapauksessa sellaisen puutetta) pikemminkin jonkun tontin kauppa sopivien partnerien kesken, sen sijaan että katsottaisiin itse asiaa ja myös edes alkeellisessa määrin tällaisen tapahtumasarjan eettistä aspektia? Eihän kysymys toki ole siitä että Tapio Nevalainen olisi joku yleisön makutottumuksien kannalta täysin vieraantunut hienohelma: hän on aina esittänyt elokuvaa laidasta laitaan, ja aivan varmasti siis myös populaarit tapaukset ja suuret suosikkielokuvat. Hän on vain erehtynyt pitämään kajaanilaisia myös henkisesti olemassaolevina olentoina, aivan kuten kaupunki nyt itsekin teatterin kohdalla on osannut tehdä. Juuri tämä vertauskohta saa minut aivan ymmälleni: miten voidaan olla viisaita yhdessä asiassa ja koota toisessa kaikki ison ja karkean skandaalin ainekset?”

Julkistan kirjeen jonkinlaisena vakuutena, että näin vakavaa ja näin pahasti enteellistä tapahtumasarjaa ei saa lakaista sivuun, olivatpa sitä johdatelleet tuottajapersoonat Matila & Röhr miten merkittäviä tahansa. Tätä kirjoitettaessa Tapio Nevalaisen vaiheista voi mainita kaksi uutta seikkaa. Hän sai marraskuussa Saarijärven elokuvajuhlien tunnustuspalkinnon – katkera voitto, kun sitä oli edeltänyt lapun pistäminen elokuvateatterin luukulle. Maan ehkä ansiokkain yksittäinen teatteritoiminta oli tuhottu.

Päävastuu on tietysti Kajaanin kaupungilla, joka oli kehitellyt mokansa jo ennen nykyisen kaupunginjohtajan astumista virkaan. Yhtä kaikki moka näyttää vain syvenevän. Kajaani ei ole saanut luvattua IT-keskustaan eikä uutta epookkia merkitsevää digitalisoitua elokuvateatterirypälettään, joiden merkeissä kaupungin höyräytettävät valtuutetut olivat päätöksiään tehneet. Tarjonnasta vastaava MRP vyöryttää kankaille saman amerikkalaisesti painottuneen standardikaman jonka voi nähdä kaikkialla, ja kaipa ikuisiksi ajoiksi on nyt eliminoitu se laadukas ja kunnianhimoinen ohjelmisto joka teki Kajaanista harvinaisen suomalaisen maaseutukaupungin – se ei ollut elokuva-asioissa provinssia.

Häpeä jakautuu moniaalle. SEOL, elokuvateatterien liitto, ei asettunut Nevalaisen tueksi ratkaisevissa käänteissä. Käsittämättömällä tavalla Nevalaiselta otettiin käsistä uusien suomalaisten elokuvien esittäminen, vaikkei luulisi valtion tukea saaneiden tuottajien voivan tällaisiin sumplimisiin osallistua. Kajaanin elokuvakerhon piirissä on aivan ilmeisesti ollut tyyppejä jotka saavat valita seuraavista nimikkeistä itselleen omimpansa: tylsimys, pelkuri, välistävetäjä, juudas.

Ja Kainuun Sanomat, jos se olisi vaikkapa oululaisen Kalevan tasoa, olisi varmasti varjellut tulituksen kohteeksi joutunutta Nevalaista – ettei vain lehdellä ole omia etuisuuksia tässä tapahtumasarjassa sen päälle että ainahan löytyy toimittajia jotka kulkevat minkä tahansa teknoharhan perässä sokeasti.

Eli: tätä tapahtumasarjaa seurataan yhä. Pahat merkit viittaavat siihen että samoja menettelytapoja joudutaan seuraamaan muissakin suomalaisissa kaupungeissa.

Tilaa Filmihullu > |