4 | 1998 – Hiljaisten kuvien säveltäjä

filmihullu-4-1998-kansi

Filmihullun arkistosta:

4 | 1998

Hiljaisten kuvien säveltäjä

Tuomas Savonen

Anssi Tikanmäen ja Tuomas Savosen keskustelu kesällä 1998

Anssi Tikanmäen monipuolinen säveltäjänura saavuttaa ensi talvena tähänastisen huipentumansa, kun Aki Kaurismäen Juha saa ensi-iltansa. Haapajärven kanttorin pianotunneilla ensimmäiset oppinsa saanut Tikanmäki on kulkenut Pohjois-Suomen tanssilavojen, Sibelius-Akatemian ja Juicen Grand Slam -yhtyeen kautta suomalaisen elokuvamusiikin kärkinimeksi.

Aloitetaanpa aivan alusta, lapsuudestasi ja musiikkiharrastuksesi alkuvaiheista. Aloit soittaa pianoa seitsemänvuotiaana. Mistä haapajärveläisen maanviljelijäperheen poika oikein sai idean ryhtyä harrastamaan musiikkia?

Minulla on kolme vanhempaa sisarusta. Me kaikki harrastimme nuorena aktiivisesti musiikkia. Isämme lauloi kirkkokuorossa ja suhtautui hyvin myötämielisesti harrastuksiimme. Meille ostettiin piano kun olin viiden vanha. Vanhin sisko rupesi soittamaan sitä ja me kaikki muut seurasimme vuorollamme perässä.

Toinen suuri innoittaja oli vanhempi veljeni, joka rakensi itselleen ja minulle sähkökitarat 60-luvun alkuvuosina, kun rautalankamusiikki ja Beatles tulivat muotiin Haapajärvelläkin. Kävin samanaikaisesti paikkakunnan kanttorin luona pianotunneilla, joten soittelin kitararokkia ja Aaronin pianokoulua sujuvasti sekaisin. Tuolla tavoin sain aika monipuolisen perustan soittohommilleni.

Lukioikäisenä soitit sitten tango- ja rokkibändeissä.

Pääsin 15-vuotiaana soittamaan sähköurkuja tangoyhtyeeseen nimeltään Guapita. Oli hienoa päästä vähän tienaamaan ja katselemaan tanssilavaelämää. Se oli todella kaurismäkeläistä meininkiä, sillä Guapita kävi keikoilla samanlaisella Volgalla, jolla Manne ajaa Arvottomissa. Viisi miestä ja kaikki soittokamat oli sullottu yhteen pikkuautoon, jolla kierrettiin ympäri Pohjois-Suomen tanssipaikkoja.

Vuoden kestäneen Guapita-kiinnityksen jälkeen panin kavereiden kanssa pystyyn oman rokkibändin nimeltä Luftwaffe. Teimme aika paljonkin keikkaa Pohjois-Suomessa. Parhaana vuonna saattoi olla satakin keikkaa, mikä oli melkoinen määrä, kun samanaikaisesti kuitenkin kävimme koulua. Soitimme hevipainotteista rokkia; suurimpia esikuvia olivat Deep Purplen, Led Zeppelinin ja Black Sabbathin kaltaiset yhtyeet.

Lukion jälkeen vuonna 1974 pääsit ensi yrittämällä opiskelemaan Sibelius-Akatemian musiikinopettajalinjalle. Kuulostaa aikamoiselta harppaukselta siirtyä pohjalaisesta hevibändistä suoraan suomalaisen korkeakulttuurin kunnianarvoisaan kehtoon.

Lukioaika oli mennyt soitellessa, joten oli aika luonteva ratkaisu pyrkiä Sibikseen. Minun pyrkimiseni osui sikäli hyvään saumaan, että musiikinopettajaksi nimenomaan haettiin ihmisiä, jotka ymmärtävät rock-musiikkia. Musiikinopettajien koulutuksen haluttiin seuraavan aikaansa. Juuri minun pyrkimiseni aikoihin Sibiksessä alettiin myös opettaa kansanmusiikkia ja jazzia. Kävin monen vuoden ajan Martti Pokelan kansanmusiikin erikoistumiskursseilla. Lisäksi kävin erikoiskursseilla vastaperustetussa Oulunkylän pop & jazz -opistossa.

Sinulla oli opiskeluaikana vireillä monenlaisia bändiprojekteja.

Opiskeluaikaisista bändeistä tärkein oli Ikaros, joka osallistui minun Kiutaköngäs-sävellykselläni Syksyn Säveleen vuonna 1978. Ikaroksen lisäksi soittelin Reijo Karvosen ja muiden Neil Young -diggareiden Young Lovers -bändissä. Touhusin tuolloin myös Hectorin, Harri Saksalan ja Arto Sotavallan kanssa.

Sibis-aikaiset kaverit ovat olleet minulle myöhemmin tärkeitä yhteistyökumppaneita. Paras esimerkki tässä suhteessa on jo Ikaroksessa aikoinaan soittanut kitaristi Peter Lerche, joka on ollut mukana melkein kaikilla äänitteilläni. Kaiken kaikkiaan suurin osa levyilläni soittaneista muusikoista on Sibis-aikaisia opiskelu- ja muita kavereita.

Valmistuit musiikinopettajaksi vuonna 1980. Opetustyö ei sinua kuitenkaan oikein kiinnostanut, vaan liityit seuraavana vuonna Juicen Grand Slam -yhtyeeseen. Miten tuo oikein tapahtui? Asuit tuolloin Helsingissä, joten et ollut ainakaan maantieteellisesti osa Tampereen rock-mafiaa.

Päädyin Grand Slamiin opiskelututtujen kautta. Asuin monta vuotta Sibiksen opiskelijoiden asuntolassa Claviksessa, jossa minulla oli naapurina nyt jo edesmennyt Petteri Salminen, joka oli aiemmin soittanut kitaraa Juicen yhtyeessä. Hänen kauttaan sitten tutustuin tamperelaisiin. Juicen vanha Slam-kokoonpano oli juuri valmistumiseni aikoihin hajoamassa ja hän tarvitsi uutta bändiä. Uuteen Grand Slamiin liittyminen oli jotenkin luonteva valinta, sillä olin vapaa mies ja halusin soittaa. Grand Slamin toiminta jatkui vuoteen 1986 saakka. Vuonna 1991 kävimme vielä kesäkiertueella. Viimeisin esiintyminen oli vuonna 1995 Matti Pellonpään muistokonsertissa Tavastialla.

Miten sitten tutustuit Kaurismäen veljeksiin? Tapahtuiko se Saimaa-ilmiön risteilyllä?

Ensimmäisen kerran tapasin heidät jo Saimaa-ilmiön suunnitteluvaiheessa. Itse Tuuliajolla-risteilyllä olin vain osan aikaa, mutta siellä tutustuimme lähemmin. Elokuvassa vilahdan vain aivan pikaisesti. Myöhemmin samana kesänä olin avustajana Mikan Jackpot-elokuvassa. Tuollaisten yhteisten touhujen jälkeen oli tavallaan luonnollista, että he pyysivät minut musiikin tekijäksi elokuviinsa. Aki kertoi joskus, että hän oli kuullut Arvottomien valmisteluvaiheen aikana autoradiostaan jonkun Maisemakuvia Suomesta -levyn kappaleen, mutta ei tiennyt, että se oli minun säveltämäni. Kappaleesta innostuneena hän soitti Yleisradion ohjelmapalveluun ja kysyi, kenen kappale oli kyseessä. Kuultuaan, että kappale oli tutun kaverin käsialaa hän ehdotti Mikalle minua Arvottomien musiikin tekijäksi.

Vuonna 1982 valmistunut Arvottomat on komea lähtölaukaus kaurismäkeläiselle kaudelle suomalaisessa elokuvassa. Oli varmasti melkoinen haaste ryhtyä tekemään musiikkia suoraan pitkään elokuvaan vailla aiempaa kokemusta elokuvasäveltämisestä.

Useimmat elokuvasäveltäjät aloittavat kai säveltämällä ensin musiikkia lyhytelokuviin tai televisioon, mutta minä harppasin suoraan pitkään elokuvaan. En tiennyt elokuvamusiikista oikeastaan mitään, sillä siitä ei oltu puhuttu sanaakaan Sibiksessä. Suomessa ei voi missään opiskella nimenomaisesti elokuvasäveltämistä, joten kaikki suomalaiset elokuvasäveltäjät ovat enemmän tai vähemmän itseoppineita. Ainoa koulutukseni elokuvamusiikkiin olivat vuosien varrella näkemäni elokuvat, joita oli tuossa vaiheessa tietysti jo kertynyt melkoinen määrä, koska etenkin nuorempana katsoin innolla kaikki elokuvat, jotka minulla suinkin oli mahdollisuus nähdä.

Miten elokuvamusiikin säveltäminen eroaa muun musiikin säveltämisestä?

Ero on mielestäni loppujen lopuksi hyvin vähäinen. Elokuvamusiikissa ollaan tietysti sidoksissa elokuvan rytmiin ja ajankäyttöön, kuviin ja tarinaan, mutta itse säveltämistyö ei eroa muusta musiikista paljoakaan. Säveltäminen on lopulta aina samanlaista nuottien kanssa pakertamista.

Minun työprosessini alkaa sillä, että luen ensin elokuvan käsikirjoituksen tai sen pohjana olevan romaanin. Niistä saa usein monenlaisia ajatuksia ja ideoita musiikkiin. Mikan kanssa katsomme jo käsikirjoitusvaiheessa, mihin kohtiin laitetaan musiikkia. Mika ja Aki ovat tässä suhteessa hyviä yhteistyökumppaneita, sillä he valmistelevat käsikirjoituksensa huolella ennen kuvausten aloittamista. Näissä käsikirjoituksissa pysytään yleensä varsin tiukasti, mikä helpottaa säveltäjän työtä. Yksittäisten kohtausten kestoa ei tietenkään voi käsikirjoitusten pohjalta tarkasti tietää, mutta elokuvan tunnelmista saa niiden pohjalta hyvän kuvan.

Alkuvaiheessa en ajattele lainkaan elokuvan asettamia aikarajoituksia, vaan sävellän aivan samalla tavalla kuin sävellän mitä tahansa muuta musiikkia. Kehittelen erilaisia teemoja tarinan eri tilanteiden ja tunnelmien mukaan. Noiden teemojen työstäminen lopulliseen muotoonsa alkaa sitten, kun elokuvan leikkaus on saatu päätökseen. Minä otan tavallaan aina pienen varaslähdön tekoprosessissa ja panen mielikuvituksen liikkeelle jo kauan ennen kuin elokuva on leikattu. Jos alkaa säveltää vasta sitten, kun elokuva on jo leikattu, tulee helposti kova kiire ja se puolestaan näkyy lopputuloksessa. Olen pyrkinyt aina varaamaan näihin hommiin kunnolla aikaa, sillä olen hidas ja harkitseva ja haluan tehdä asiat pienimpiä yksityiskohtiakin myöten kunnolla.

Millaisia ominaisuuksia vaaditaan hyvältä elokuvasäveltäjältä?

Yksi tärkeä elokuvasäveltäjältä vaadittava ominaisuus on monipuolisuus. Elokuvasäveltäjälle mikään musiikin osa-alue ei saa olla vieras, sillä elokuvia varten voi joutua säveltämään niin monenlaisia juttuja. Teknisesti ottaen rock-musiikin parista tulevan säveltäjän voi olla helpompi sopeutua elokuvamusiikkiin, sillä elokuvamusiikki on usein aika fragmentaarista. Klassisen musiikin säveltäjät ovat tottuneet luomaan laajempia ja monisyisempiä kokonaisuuksia.

Palataanpa vielä takaisin Arvottomiin. Sibeliuksen perikunta kuulemma suuttui Arvottomienaloituksen loistavasta Finlandia-muunnelmastasi?

On hiukan liioittelua puhua tässä yhteydessä koko Sibeliuksen perikunnasta, sillä kyseessä oli vain Sibeliuksen nyt jo edesmennyt vävy, kapellimestari Jussi Jalas. Hän oli tuolloin jo sen verran vanha mies, ettei oikein sulattanut minun sovitustani. Jalas lähetti Yleisradion musiikkitoimituksille kirjeen, jossa hän kielsi sovitukseni soittamisen. Kielto ei toiminut, vaan levyä soitettiin itse asiassa aika paljonkin. Olimme kyllä pyytäneet luvan Finlandian käyttämiseen elokuvassa, mutta uuden sovituksen tekemisestä ei ollut ollut puhetta. En oikein hallinnut alan menettelytapoja, koska olin tuolloin niin vasta-alkaja näissä hommissa.

Tuo tapaus harmitti minua melkoisesti, koska halusin tehdä Sibeliukselle palveluksen saattamalla hänen musiikkiaan uuden yleisön kuultavaksi. Minä itse tutustuin klassiseen musiikkiin juuri tällaisten rock- ja jazz-sovitusten kautta. Diggasin aikoinaan suuresti hollantilaisen Exception-bändin Bach- ja Mozart-sovituksia, joiden lisäksi kuuntelin paljon Emerson, Lake & Palmerin vastaavanlaisia juttuja. Pidin myös Nice-yhtyeestä, joka on tehnyt rock-sovituksen muun muassa Sibeliuksen Karelia-sarjasta. Tarkoituksenani ei ollut loukata ketään, vaan päin vastoin saada Sibeliuksen musiikille uusia kuulijoita.

Sibeliuksen perikunnan nuoremmat jäsenet ovat myöhemmin kertoneet diganneensa minun sovitustani. Nuorempi polvi ymmärsi minun ajatteluani. Kyse olikin lähinnä vain pelkästään Jalaksen henkilökohtaisesta närkästymisestä.

Arvottomien hienossa loppukohtauksessa kuva ja musiikki pelaavat ainutkertaisen loistavalla tavalla yhteen. Paljolti juuri sinun upean musiikkisi ansiosta se on yksi uuden suomalaisen elokuvan vaikuttavimmista tuokioista.

Oli Kaurismäkien idea, että loppukohtauksen musiikki alkaa kahvilan pianolla. Alku äänitettiin sataprosenttisena paikan päällä Pariisissa. Films-levylläkin on selvästi kuultavissa taustalta pullojen kilinää ja muita kahvilan ääniä. Minä soitin tuon alkuosan. Sen äänittäminen on jäänyt hyvin mieleen, sillä olin edellisenä yönä valvonut myöhään Pellonpään kanssa ja kuvaukset alkoivat varhain aamulla. Syksyllä Suomessa orkesterin osuus sitten liitettiin kahvilan pianoon. Piano ei ollut aivan samassa vireessä kuin orkesteri, joten sen ääntä jouduttiin studiossa hieman muokkaamaan. Tuollaiset pienet hankaluudet ovat väistämättömiä, kun yhdistetään sataprosenttista ääntä orkesterin studiosoittoon.

Arvottomien jälkeen teit musiikin Anssi Mänttärin Rakkauselokuvaan. Kolmannesta sävellystyöstäsi, Mikan Klaani-elokuvan musiikista, sait vuonna 1984 Jussi-patsaan. Klaanin Juicen sanoittama tunnusballadi taitaa olla yksi suurimpia yksittäisiä hittejäsi?

Kappale koki eräänlaisen renessanssin, kun Tommi Läntinen levytti sen viime vuonna. Läntisen cover-versio vilkastutti myös minun Films-levyni myyntiä. Ihmiset kiinnostuivat ilmeisesti uudestaan kappaleen alkuperäisversiosta. Sen lauloi Päivi Portaankorva, joka toimi tuolloin Tampereella TV2:n toimittajana.

Myös vuonna 1985 valmistuneen Rosson musiikki vaikuttaa vahvasti elokuvan kokonaistunnelmaan. Musiikissa on kuultavissa varsin selviä vaikutteita italialaisen elokuvamusiikin suurilta nimiltä, Ennio Morriconelta ja Nino Rotalta.

Morricone ja Rota kuuluvat ehdottomasti suurimpiin esikuviini elokuvasäveltäjien joukossa. En tietenkään tarkoituksellisesti matkinut heitä Rosson musiikkia säveltäessäni, mutta mielen syövereihin pesiytyneitä vaikutteita on mahdotonta pyyhkiä pois.

Hyvät, pahat ja rumat on itse asiassa yksi ensimmäisiä elokuvia, joissa muistan erityisesti kiinnittäneeni huomiota musiikkiin. Näin sen vuonna 1968 Oulun Adams-teatterissa ja se teki minuun oitis lähtemättömän vaikutuksen. Olen nähnyt elokuvan tuon jälkeen kymmeniä kertoja. Olen myös käynyt “pyhiinvaellusmatkalla” elokuvan kuvauspaikoilla Espanjan Almeriassa, missä on kuvattu muitakin klassisia spagettiwesterneitä.

Kaiken kaikkiaan pidän eurooppalaisesta elokuvamusiikista enemmän kuin amerikkalaisesta. Tämä johtuu ehkä osittain myös siitä, että eurooppalaisessa elokuvassa musiikki pääsee paremmin esille. Eurooppalaisilla säveltäjillä on musiikissaan enemmän selkeitä teemoja, joita sitten varioidaan elokuvan tunnelmien mukaan. Morriconen ja Rotan ohella eräs keskeinen esikuva minulle on ollut myös Chaplin, joka on vahvasti eurooppalaistyylinen säveltäjä, vaikka tekikin suurimman osan elokuvistaan Amerikassa.

Mykkäelokuvien sävellysprojektisi ovat elokuvan harrastajien keskuudessa varmasti vähintään yhtä tunnettuja kuin varsinaiset elokuvasävellyksesi. Ensimmäisen mykkäelokuvasävellyksen teit ensimmäisille Sodankylän festivaaleille vuonna 1986.

Ensimmäinen säestämämme mykkäfilmi oli Lev Kuleshovin Lain mukaan. Se oli oikeastaan vain harjoitustyö verrattuna myöhempiin projekteihimme. Vuoden 1987 festivaaleilla esitimme sävellykseni Erich von Stroheimin elokuvaan Greed. Seuraavana vuonna säestimme Panssarilaiva Potemkinia, mistä sävellyksestä laadin myös erillisen, lyhyemmän orkesterisovituksen, jonka Tampereen kaupunginorkesteri myöhemmin samana vuonna esitti.

Vuonna 1989 säestimme ranskalaisen Louis Feuilladen 1910-luvulla tekemää seikkailuelokuvaa Judex. Se oli aika massiivinen projekti sikäli, että elokuva kesti neljä tuntia. En säveltänyt sillä kertaa yksin, vaan myös Ippe Kätkä ja Safka Pekkonen kantoivat kortensa kekoon. Sodankylän festareiden esitys on toistaiseksi jäänyt Judexin ainoaksi, niin kuin on asian laita myös Lain mukaan -elokuvan kohdalla. Judexin esitys on jäänyt hyvin mieleen, sillä se oli aikamoinen happening. Iltakymmeneltä alkaneessa esityksessä piti elokuvan pituuden takia pitää kaksi väliaikaa, joten oli jo myöhäinen yö kun urakka vihdoin saatiin päätökseen. Judex on ainoa elokuva, jonka säestyksessä olemme turvautuneet jossain määrin improvisaatioon, kaikki muut säestykset on soitettu tarkasti nuoteista.

Vuoden 1990 festivaaleilla esitimme Dziga Vertovin elokuvan Mies ja elokuvakamera, joka on ollut minun kannaltani mielenkiintoisin noista säestysprojekteista. Mies ja elokuvakamerapoikkeaa muista säestämistämme elokuvista sikäli, että se ei ole draamaelokuva. Tämä seikka antoi sävellystyölleni uudenlaisia vapauksia. En ollut enää samalla tavalla sidottu elokuvan tarinaan, joten saatoin antaa mielikuvitukseni lentää vapaasti. Elokuvanahan Mies ja elokuvakamera on jopa hiukan hullu, mutta ehkä juuri sen takia siihen oli hauska tehdä musiikkia.

Kuudennen ja toistaiseksi viimeisimmän mykkäelokuvasäestyksen esitimme vuonna 1995. Tuolloin säestimme kymmenennen festivaalin kunniaksi F. W. Murnaun upeaa tragediaa Viimeinen mies, joka kuuluu yhdessä Miehen ja elokuvakameran kanssa suosikkisäestettäviini, niin hieno elokuva se on.

Greed on ainoa mykkäelokuvasävellyksistäsi, joka on ilmestynyt levynä. Sekin on ilmestynyt toistaiseksi vain vinyylipainoksena. Levy on kuulemma muodostunut divareissa jo jonkinasteiseksi keräilyharvinaisuudeksi. Eikö ole tavallaan surullista ja turhauttavaakin, että sävellykset, joiden eteen olet nähnyt runsaasti vaivaa, saavat vain muutaman esityksen ja jäävät sitten unholaan?

Ei se minua harmita. Useimpia noista sävellyksistä on kuitenkin esitetty monia kertoja, ja ainahan ne ovat olemassa nuotteina. Lisäksi minulla on olemassa kaikista jonkinlainen kasettitallennus.

Eniten esityskertoja on Panssarilaiva Potemkinilla sekä Miehellä ja elokuvakameralla, jonka olemme esittäneet jo kymmenen kertaa. Sodankylän festareiden ohella olemme esiintyneet Tampereen lyhytelokuvafestivaaleilla ja Helsingin Juhlaviikoilla sekä Ruotsissa Umeån ja Göteborgin filmifestivaaleilla. Miehen ja elokuvakameran olemme esittäneet kolmesti Saksassa. Panssarilaiva Potemkinia kävimme esittämässä myös Tallinnassa vuonna 1989, mutta ymmärrettävistä syistä virolaisyleisö ei enää innostunut vanhasta neuvostoklassikosta.

Eräs mielenkiintoisimmista esiintymispaikoistamme on ollut Wienin mykkäelokuvafestivaalit, missä vierailimme vuonna 1995. Esitimme siellä Greedin ja Miehen ja elokuvakameran. Olimme ainoa uusia sävellyksiä esittänyt ryhmä noilla festivaaleilla, kaikki muut orkesterit esittivät vanhojen elokuvien originaalisävellyksiä. Päin vastoin kuin monessa Suomessa olleessa esityksessä, siellä kaikki esityksemme olivat loppuunmyytyjä. Oli hienoa esiintyä, kun Wienin konserttitalon 800 hengen sali oli viimeistä paikkaa myöten täynnä.

Nyt sinulla on työn alla musiikki Akin ensi talvena ensi-iltansa saavaan mykkäelokuvaversioon Juhani Ahon Juhasta. Mikan elokuvista olet ollut mukana suurimassa osassa, mutta Akin elokuvista olet ennen Juhaa tehnyt musiikkia vain Boheemielämään. Kari Väänäsen loistavasti esittämä mestariteos Sinisen vaikutus taiteessa on yksi elokuvan riemastuttavimmista kohdista.

Sinisen vaikutus taiteessa on taatusti yksi erikoisimpia sävellystöitäni. Kaikki alkoi siitä, kun Aki soitti minulle Portugalista, missä he olivat suunnittelemassa Boheemielämää. Hän kertoi tarvitsevansa elokuvaan niin avantgardistisen pianokappaleen, että hillittömistä kokeiluistaan tunnettu säveltäjä Edgar Varèsekin kääntyy haudassaan. Kappaleen nimi on Akin keksimä. Sävelsin kappaleen ja lensin kuvausten alettua Pariisiin opettamaan sen Vänälle.

Kohtaus kuvattiin autiossa talossa, jonne oli tuotu erittäin huonokuntoinen piano. Aluksi ajattelin, että emme pystyisi moisella rotiskolla hommaa hoitamaan, mutta loppujen lopuksi se onnistui ihan hyvin. Vänä ei tosin yrityksistä huolimatta oppinut kappaletta aivan kokonaan. Päädyimmekin tekemään niin, että minä soitin sen osan kappaleesta, jossa vain soittajan kädet näkyvät. Kappale äänitettiin sataprosenttisena paikan päällä niin, että Vänä soitti alun ja lopun ja minä keskiosan. Päin vastoin kuin monet luulevat, kappaletta ei suinkaan improvisoitu, vaan se on huolella sävelletty ja nuotitettu. Tosin aivan täysin perinteistä nuotitusta sen kohdalla ei voitu käyttää.

Muutama sana vielä Juhasta. Ajatus mustavalkoisesta mykkäelokuvasta tuntuu aika erikoiselta nykyajan värikylläisessä ja meluisassa elokuvamaailmassa.

Juhan tekeminen on ollut vireillä jo yli kymmenen vuoden ajan. Aki oli aikoinaan kovasti innostunut Sodankylään tekemistäni mykkäelokuvien säestyksistä. Minä ehdotinkin sitten joskus Akille puolittain vitsinä, että hän ohjaisi mykkäleffan, johon minä voisin säveltää musiikin. Hänellä puolestaan oli aina ollut haaveena filmata Juhani Ahon Juha. Nyt hän on sitten yhdistänyt nämä kaksi innostuksensa kohdetta, mykkäelokuvat ja Juhan.

Juha kuvattiin viime kesänä. Sen pääosissa ovat Sakari Kuosmanen, Kati Outinen ja André Wilms. Romaanin tarina on siirretty nykyaikaan, mutta Akille ominaiseen tapaan tarkkaa tapahtumisvuosikymmentä on vaikea hahmottaa.

Kaikkiaan Juhan musiikin tekeminen tulee viemään yli vuoden. Ensimmäinen demo minulla oli valmiina jo viime joulukuussa. Se piti sisällään vain minun summittaisia aavistelujani ja käsikirjoituksen herättämiä tunnelmia. Olin kehitellyt erilaisia teemoja ja varioinut niistä parin kolmen minuutin mittaisia musiikkipätkiä. Aki käytti niitä hyväkseen leikatessaan elokuvaa. Ensimmäinen leikkaus valmistui helmikuussa, jolloin minun työni vasta pääsi kunnolla vauhtiin. Studioäänitykset tehdään ison orkesterin kanssa tänä syksynä. Mukana tulee olemaan viitisenkymmentä soittajaa. Lisäksi teen musiikista erillisen sovituksen kymmenmiehiselle filmiorkesterillemme.

Tuleeko Juhan musiikki olemaan tähänastinen päätyösi?

Näin voi ilman muuta sanoa. Tämä on ollut erittäin haastava projekti. Verrattaessa elokuviin yleensä Juha ei ole ole kovinkaan pitkä, vain 70 minuutin pituinen. Mutta 70 minuuttiin mahtuu paljon musiikkia. Sen täytyy olla viimeisen päälle tehtyä, koska se on ainoa ääni, joka elokuvassa tulee olemaan. Kuuden mykkäelokuvan säestyksen laatiminen on tosin antanut jonkinlaisia valmiuksia tällaisen työn toteuttamiseen. Ilman säestysprojektien antamaa kokemusta Juhan tekeminen olisi varmasti ollut paljon vaikeampaa.

Juha tulee todennäköisesti olemaan myös minun tähän asti kansainvälisesti laajimmalle levinnyt työni. Akin kansainvälinen suosiohan on viime aikoina tasaisesti kasvanut. Toisaalta mykkäelokuva on varsin marginaalinen elokuvatyyppi suurta yleisöä ajatellen. Saa nähdä, pystyykö Akin elokuva ylittämään ihmisten ennakkoluulot. Mykkäelokuvista ovat yleensä kiinnostuneita vain vannoutuneimmat elokuvafriikit. Se on sääli, sillä mykkäelokuvat ovat elokuvaa, kuvilla kertomista, puhtaimmillaan. 

Tilaa Filmihullu > |