3 | 2010 – Carol Reedin maailma

filmihullu-3-2010-kansi

Filmihullun arkistosta:

3 | 2010

Carol Reedin maailma

Matti Salo

Myönnän heti aluksi, että Carol Reed on minulle ongelma. En ole lainkaan varma hänen elokuviensa arvosta enkä kestävyydestä, en myöskään pysty tiedostamaan hänen panostaan länsimaisen filmin kehityksessä. Reed ei kuulune suurimpiin elokuvaohjaajiin, tuskin hän on vaikuttanut suuntaaluovasti edes englantilaisen filmin kapealla alueella, uusista nimistä ei kai moni tunnusta häntä mestarikseen. Carol Reed on joka tapauksessa mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen: hänen teoksensa paljastavat sivistyneen ja parhaisiin englantilaisiin taideperinteisiin nojautuvan persoonallisuuden. Reedin filmit muodostavat oman maailmansa – välttämätön joskaan ei ehkä riittävä edellytys jakoperusteelle taiteilija – ammattimies. Viime aikoina – osittain Reedin omien liian vaatimattomien lausuntojen (Reed ei vaadi itselleen luovan ohjaajan arvoa) takia – Neljän tuulen talon ja Kolmannen miehen kuulua tekijää on alettu väheksyä: kun englantilainen elokuva nyt on hakeutumassa uusille urille, tämä ilmiö näyttää tapahtuvan etupäässä arkirealismin ja näytelmäkirjallisuuden merkeissä. Uudet saarivaltakunnan ohjaajat ovat laiminlyöneet eräitä maansa parhaista filmiperinteistä: he ovat unohtaneet niin Reedin mystiikkaan kallistuvan ironisen ja runollisen melodraaman kuin Thorold Dickinsonin poliittisesti tietoisen humanismin.

Kolmas mies
Kolmas mies

Reedin maailma on siis melodraaman maailma. Tämä tarkoittaa sitä, että Reedin valtit eivät ole henkilökuvauksessa eivätkä vankassa, yksityiskohtaisessa ympäristönmaalailussa. (Yksi Reedin varhaistyö Kaivos ja kartanotosin tavoitteli näitä dokumentaarisen realismin hyveitä.) Reed ei pelkää turvautua thrillerin keinoihin, hän käyttää hyväkseen teatraalisia jännitystehosteita (Reed kuuluu samaan ryhmään kuin Elia KazanJoseph Losey ja Nicholas Ray, jotka kaikki ovat lähteneet teatterista ja näyttävät teoksissaan usein alkuperänsä) ja sattumatekijöitä. Melodraaman henkilöt ovat tavallisesti hyvin selvästi jaetut hyviin ja pahoihin, mustiin ja valkoisiin, ja näin on Reedinkin henkilöitten laita. Tämä seikka ei kuitenkaan edellytä aukotonta eikä pysyvää jakoa: Reedin pahoilla ihmisillä saattaa päin vastoin olla erityisen kiehtovia ominaisuuksia, Reed tuntee ja tunnustaa avoimesti pahuuden viehätyksen. Kaikki muistavat Kolmannen miehen Harry Limen (Orson Welles), jossa häikäilemättömän rikollisen ylimielisyyteen liittyy annos poikamaista charmia ja älykkään maailmanmiehen tenhoavia eleitä. Tarkemmin sanottuna Reedin maailma jakautuu syyllisiin ja syyttömiin: Neljän tuulen talon poliisipäällikkö edustaa kärjistetysti tätä asennetta.

Suhtautumisessaan syyllisiin ja syyttömiin (viattomiin) henkilöihinsä Reed tunnustautuu tietyn englantilaisen perinteen seuraajaksi: hän jatkaa sitä arvokasta ja jännittävää linjaa, jonka määrittelivät ennen kaikkea Joseph Conrad ja myöhemmin Graham Greene. Tätä perinnettä leimaavat pessimismi ja ironia: maailma on lohduton paikka, elämä on turhaa ponnistelua, älykkäät ja herkät ihmiset menehtyvät varmimmin. Conradin ja Greenen tavoin Reed asennoituu lievällä halveksunnalla viattomiin henkilöihin: esimerkkejä ovat Kolmannen miehen Holly Martins (Joseph Cotten), roskaromaanien kirjoittaja ja yksinkertainen amerikkalainen, joka ei lainkaan kykene ymmärtämään sodanjälkeisen Euroopan siveellistä sekasortoa, ja Avaimen opettavia neuvoja jakeleva kapteeni Van Damm. Myös elokuvan Miehemme Havannassa päähenkilö Jim Wormold(Alec Guinness) kuuluu tähän luokkaan. Martins ja Wormold eivät kauan säily viattomina: he joutuvat läpikäymään kehityksen, joka on olennainen Reedin sankareille. Monimutkaisen ja epävarman maailmantilan johdosta on syntynyt ahdistuksen ja pelon jännittynyt ilmapiiri, jossa sankareilla ei ole mahdollisuutta turvallisiin, yksinkertaisiin ratkaisuihin. Martins ja Wormold syyllistyvät petokseen, joka on sitäkin kohtalokkaampi kun se kohdistuu läheiseen ystävään. Kun Martins Kolmannen miehen lopussa surmaa Harry Limen, hän merkitsee lopullisesti itsensä: eräässä mielessä filmiä voi pitää kehitystarinana, jossa Holly (nimi lienee yhdistetty sanoista holy, “pyhä” ja folly, “hullutus”) Martins kasvaa tietoisuuteen pahasta ja samalla syyllisyyteen.

Greenen Reedille kirjoittamien elokuvien (Valheitten taloKolmas mies ja Miehemme Havannassa) ohella näkyy petos-aihe muussakin ohjaajan tuotannossa, varsinkin Conradin romaaniin perustuvassa teoksessa Aissa – ruskea viettelys, jonka päähenkilö Willems (Trevor Howard) tiellään alennukseen ja turmioon pettää kokonaisen yhteisön. (Tätä filmiä arvostavat muuten Conrad-tutkijat kovasti: se elävöittää suurenmoisella tavalla eksoottisen ympäristön sekä parantaa joitakin Conradin ratkaisuja.) Huomattakoon myös Neljän tuulen talosta, miten pääaiheeseen, joka kuvaa haavoittuneen ja takaa-ajetun Johnny McQueenin (James Mason) unissakävijänomaista kulkua pitkin öistä Belfastia, liittyy tärkeänä ainesosana ilmiannon teema: kaksi Johnnyn “puolue”- ja rikostoveria etsii suojaa erään naisen luota; nainen soittaa poliisille, ja miehet saavat surmansa talon edessä. Avaimen päähenkilö David Ross (William Holden) pettää pelon takia kohtalokkaaksi hetkeksi rakastettunsa – ja menettää hänet kenties ainaiseksi.

Mies ei-kenenkään-maalla
Mies ei-kenenkään-maalla

Reedin sankareille on ominaista eristyneisyys, isolaatio. Reed sijoittaa päähenkilönsä mielellään ympäristöihin, joissa he eivät saa kosketusta muihin ihmisiin vaan jäävät ikään kuin ulkopuolisiksi. Tämäkin piirre on Conradia lähellä: suuren kirjallisen esikuvansa tavoin Reed tuntee viehätystä eksoottisiin ja salaperäisiin paikkoihin, joiden tavat ja kieli ovat outoja hänen sankareilleen. Malaijin saaret ovat taustana elokuvassa Aissa – ruskea viettelysKolmas mies on sijoitettu sodan raunioittamaan Wieniin, ja kylmän sodan jakama Berliini on merkinnyt ihmiset elokuvassa Mies ei-kenenkään-maalla. Martins jää jo saksaa taitamattomana Kolmannen miehen omituisten tapahtumien ulkopuolelle: eräässä Reedille luonteenomaisessa vaiheessa pieni poika alkaa huutaa Martinsia murhaajaksi – tämän käsittämättä lapsen uhkaavia sanoja. Elokuvan Mies ei-kenenkään-maalla kummalliset henkilöt nähdään kokemattoman englantilaisen tytön Susanne Mallisonin (Claire Bloom) silmin. Avaimen miljöönä on pieni nuhruinen satamakaupunki Englannissa sodan alkuvaiheissa, ja amerikkalainen Ross tuntee itsensä vieraaksi sodassa, joka ei oikeastaan kuulu hänelle. Täytynee myöntää, että Reedin tavan aloittaa filminsä mystillisellä esittelyvaiheella saattaa joskus kokea tarpeettoman hämäävänä. Ainakin johdanto elokuvaan Miehemme Havannassa on syntiinlankeemusviitteineen hyvin lähellä naurettavaa. Myös Kolmannen miehen raunioromantiikka, jota Karasin sitramusiikki alleviivaa, tuntuu kymmenen vuoden aikaperspektiivistä katsottuna pinnalliselta.

Graham Greenen ja hänen katolisuutensa vaikutus Reediin lienee huomattava. Kristilliset teemat ovat kautta vuosien olleet Reedille ominaisia. Neljän tuulen talon kärsivää Johnny McQueeniä on osuvasti sanottu testiksi, joka mittaa, onko hänen tielleen osuvissa ihmisissä todellista lähimmäisenrakkautta. Filmin huippukohtauksessa siihen asti miltei mykkä Johnny nousee puhumaan: “Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.” Mutta Johnnya ei kukaan pysty pelastamaan. Filmi on pohjattoman pessimistinen, Reed tuntuu sanovan, että maailma on ilman armoa. Kolmannen miehen uskonnolliset ajatukset ovat pinnallisempia: Harry Lime on esimerkki miehestä, joka elää ilman Jumalaa käyttäen hyväkseen aikansa siveellistä kaaosta. Hän esittää yli-ihmis-filosofiaansa ystävälleen Hollylle hitaasti kiertävän maailmanpyörän korkeuksissa, mistä käsin ihmiset näyttävät mitättömiltä pisteiltä. Vastakohta on ilmeinen filmin loppujakson viemäreille, joissa Harry Lime saa surmansa. Reedillä on perinteellinen kristillinen taju synnistä ja synnin palkasta: hänen pahat miehensä saavat osakseen kuoleman tai loputtoman halveksunnan. Pahat miehet ovat ehkä kuitenkin vain välikappaleita, joiden kautta Reed arvostelee aikansa tilaa. Niinpä rikkomuksiin syyllistyneet henkilöt Reedillä samalla tavallisesti muodostuvat uhreiksi: Johnny McQueen, joka tappoi vartijan, ja moniin hämäriin toimiin syyllistynyt Ivo Kern (James Mason) elokuvassa Mies ei-kenenkään-maalla. Kumpikin kuolee vastasataneeseen lumeen, joten ainakin Reedin kuvakieltä tarkastellen voi päätellä heidän saavan lunastuksen. Heidän syyllisyytensä on siirtynyt muiden kannettavaksi.

Hitchcock mainitaan usein Reedin oppi-isänä. Tiettävästi Reedin ensimmäiset jännitysfilmit (kuten Yöpikajuna) rakentuivat Hitchcockin aatteille, mutta myöhemmistä ja Reedille tärkeämmistä elokuvista ei ole niin helppoa löytää vieraita vaikutteita. Vertailua näiden kahden englantilaisen kesken on kuitenkin hauska suorittaa. Haluan kiinnittää huomiota vain Reedin paremmuuteen miehen ja naisen välisten suhteiden kuvaajana. Hitchcockin romanssit etenevät poikkeuksetta pintatasolla, “poika-kohtaa-tytön” -tapaisina, yksiselitteisinä, onnellisesti päättyvinä satuina. Reed tajuaa hienompia intohimon ja kiintymyksen vivahteita: Kolmannen miehen arvokkaimpia seikkoja on Anna Schmidtin (Alida Valli) ja Holly Martinsin tuskin alkuaan pitemmälle kehittyvä suhde, jossa miehen haparoiva lähestyminen ja naisen hajamielisen torjuva ihailun vastaanottaminen tulevat kauniisti kuvatuiksi. Anna kuuluu Reedin jaloihin ja hieman arvoituksellisesti kärsiviin tummiin kaunottariin, samaan heimoon kuin Neljän tuulen talon Kathleen ja Avaimen Stella(Sophia Loren). Reedin naisten menneisyydessä on aina jotakin surullista.

Aissa - ruskea viettelys
Aissa – ruskea viettelys

Lapset esiintyvät Reedillä usein merkitsevissä tehtävissä, esimerkiksi päähenkilöinä elokuvissa Valheitten talo ja Toiveitten laitakatu: Reedillä toistuu aihe lapsesta aikuisten maailman mykkänä katselijana – teema, josta voisi vetää syvällemeneviä psykologisia johtopäätöksiä. Elokuvissa Aissa – ruskea viettelys ja Mies ei-kenenkään-maalla on kummassakin pieni poika, joka seuraa filmin sankaria varjon tavoin. Neljän tuulen talosta muistamme katupoikien joukon ja heidän leikkinsä Johnny McQueenistä ja tämän rikoksesta. Kolmannen miehen pelottavan näköinen poika tuli jo yllä mainituksi.

Miehemme Havannassa, Reedin toistaiseksi tuorein teos, tuotti monille pettymyksen: ohjaajan ote aiheeseen oli näköjään täysin huoleton. Filmi tuntui syttyvän vain hetkittäin: farssinomaiset ainekset pysyivät hallitsevina. Wormoldin lause tyttärelleen, “Meidän kaikkien tulisi olla klovneja, Milly”, lienee käsitettävä elokuvan motoksi. Ainakin yksi jakso oli tyypillistä Reediä: tarkoitan osaa, jossa Wormold harrastaa kissa ja hiiri -leikkiä Carter-nimisen murhaajan kanssa. “Öisen kaupungin katujen teatraalinen tyhjyys” kuuluu erään englantilaisen arvostelijan osuva nimitys mainitussa jaksossa ilmenevälle Reedin tyylille. Ei ole monta ohjaajan filmiä, johon ei voi soveltaa tätä otsaketta.

Viimeiset uutiset kertovat Reedin jättäneen kesken Kapina laivalla -elokuvan filmauksen ja suunnittelevan epäsovinnaiselta kuulostavaa kertomusta mielisairaasta tytöstä. Jäämme odottamaan Reedin maailman syvenemistä.

Tilaa Filmihullu > |