1 | 2003 – Pääkirjoitus: Olipa kerran johtaja

filmihullu-1-2003-kansi

Filmihullun arkistosta:

1 | 2003

Pääkirjoitus: Olipa kerran johtaja

Peter von Bagh

Joulukuu toi suruviestin viime vuosikymmenten merkittävimmän radio- ja televisiojohtajan Eino S. Revon poismenosta. Samalla kun joudun Filmihullun puolesta häpeillen myöntämään, kuinka vähän olemme viime vuosien tai edes viime vuosikymmenen aikana kunnioittaneet Filmihullun alkuperäistä alaotsaketta (“Kriittinen elokuva- ja televisiolehti”), on mahdollista todeta ajoituksen täsmällisyys. Revon kuolema osui samoihin viikkoihin, kun viimeisintä “suurta” organisaatiouudistusta – keskipisteessä oli tällä kertaa radio – toteutettiin. Reijo Rutasen Suomen Kuvalehteen kirjoittaman merkittävän artikkelin sanoin käsillä oli “sivistysradion loppu”. Useampikin artikkeliin haastateltu radiojohtaja vahvisti saman alasajon idean, omin sanoin mutta karkeammin sanankääntein. Eino S. Revon idealismista ei voitaisi olla kauempana.

Pääasiat ovat pääasioita

Hän uskoi Yleisradion merkitykseen. Ja oltiinpa hänen saavutuksistaan ja hänen nyt jo kaukaisten aikojensa konkreettisesta annista mitä mieltä tahansa, pois pelistä on se että Yleisradio olisi voinut antautua “ohjelmavirran” tai katsojalukujen sokean ja mekaanisen tuijoittelun armoille, että Yleisradio olisi voinut ottaa johtolangakseen tärkeimpien toimintojensa ulkoistamisen niin että talon suurimmasta valtista, toimituksien voimasta ja yhtenäisten, vireiden luovien yksiköiden synergiasta olisi jäljellä vain rippeet, että Yleisradio olisi käytännössä ahdistettu samalle viivalle kuin kaupalliset asemat joiden edelläkävijälle – MTV – Repo kauaskantoisesti ja rohkeasti (missä on tämä ominaisuus nykyisessä opportunistien ja kiipijöiden maassa?) yritti pistää täysstopin 1960-luvulla.

Repo oli valtiomiestason yleisradiojohtaja. Hän ajatteli ja tunsi pääasiasta lähtien. Tuo pääasia on Yleisradion ohjelma – eikä voi kuvitella että hän kunnian miehenä olisi voinut olla kiinnostuneempi jostain EBU:sta tai Nokiasta tai taivaan tapahtumista kuin siitä laitoksesta jonka johtoon hänet oli valittu. Ja josta häntä hyvin pian lähdettiin kankeamaan karkein keinoin. Vuosi vuodelta tiedämme paremmin, miksi. Maailmasta tai Yleisradiosta ei tosiaankaan tullut sennäköistä tai -tasoista kuin Repo työtovereineen kaavaili.

Revon merkitystä voi mittailla ja arvioida monesta kulmasta. Revon hahmotuksen kivijalka oli aktiivisen ja monitasoisesti yhteiskuntaan vaikuttavan Yleisradion vahvistaminen. Elinvoimaiset työryhmät, toimitukset jne. olivat enemmän kuin osiensa summa. Yleisradio saattoi myös johtaa keskustelua, ei ainoastaan heijastaa sitä, tai imitoida iltalehtitasoisesti. Ydinsana “informatiivinen” yritettiin kääntää vasemmistopropagandaksi, mutta sitä se ei tietenkään ollut. Moniarvoisen tiedotustoiminnan idea oli silloin vielä uusi – ja se olisi outo yhä nyt, kun moniarvoisuus samastuu sekopäisen sälpätiedon keskellä elää sätkyttämiseen.

Pätevää kannattaa kadehtia

Olen todennut melkein hurjassa tasossa, mitä pelkoa, vastustusta ja kateutta Revon persoona vuodesta toiseen yhä herätti kauan sen jälkeen kun hänestä oli hankkiuduttu eroon. Kun 1986 tein pienen Yleisradion tilaa käsittelevän ohjelman, muuan silloinen mahtimies, inhimillisesti ja ammatillisesti mitätön mies, pani sen kuukaudeksi pariksi hyllylle. Kävin tuon henkilön kanssa puhelinkeskustelun ja sain totisesti tajuta että suurin loukkauskivi oli ohjelmassa esiintynyt Repo täysin asiallisine lausuntoineen – joita olisi kannattanut kuunnella sen sijaan että tämä henkilö kiihtyi haukkumaan häntä henkilökohtaisesti niin siivottomin ja räävein sanakääntein etten muista vastaavaa primitiivireaktiota eläessäni kuulleeni.

Tapasin Revon muutamia kertoja viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana, ja hämmästyin aina hänen mielipiteittensä kirkkautta ja näkemyksellisyyttä – en siksi että tämä olisi ollut uutta, vaan siksi että samantasoista keskustelua ei nykyisin voi edes havitella. Ei etteikö Yleisradion piirissä yhä olisi paljon ihmisiä, jotka yrittävät tosissaan ja joissa vielä elää hengen palo. Jokainen järkevä katsoja on voinut panna merkille, kuinka kunnianhimoisia ja korkeatasoisia asioita TV 1 saa aikaan, ja kuinka selkeästi sen profiili yhä erottuu kaupallisten yhtiöiden henkisesti jo täysin olemattomasta tarjonnasta. Pirstoutuneissa ja perimmältään neuvottomissa olosuhteissa aktiivisten vaikuttajien toiminta vain saa usein melkein traagisen luonteen. Hiljattainen Pro Yleisö -tempaus katosi oireellisesti melkein täydelliseen uutispimennykseen. Miksi? Kysymyshän oli kaikkia kansalaisia kiinnostavasta asiasta.

Muiden vaikenijain motiivia en tiedä, mutta Helsingin Sanomien kyllä. Erkon kyseenalainen ylpeydenaihe TV 4 odottelee näet muiden kanavien (MTV:n kohdalla isku vaikuttaa jo annetulta – kanava on ohjelmatasoltaan pelkkä varjo entisistä ajoista) ja siinä sivussa Yleisradion putoamista, ja sen strategia on antaa Yleisradion uudelleenorganisoida itsensä henkihieveriin. TV 4:n absurdin voittokulun voi katkaista vahva – ei kutistuva ja kaikesta karsiva – Yleisradio, joka keskittää kaiken vain pääasiaan eli ohjelmiin. Ja jolla on ehdotonta tukea – ei irtisanomisia pelkäävä – nauttiva toimittajakunta ja kaupallisista trendeistä täyden pesäeron tehnyt ohjelmisto.

Varmaa on, että sellainen erottuisi paremmin, jos Yleisradio vielä kerran kokoaisi olennaisimman voimansa ja keskittäisi täyteen iskuun sen osaamisen mikä siinä isona laitoksena on vahvinta. Tämä kysyy erityistä näkemystä aikana, jolloin koko Suomea koetteleva teknologiahuuma on puhaltanut myös Yleisradiossa täysillä. Mitenkäs muuten, siellähän juuri laitteita tarvitaan. Haluttiin esimerkiksi kiitää maailman kärjessä digitaaliaikaan. Insinööriajattelun valta johti isoihin sijoituksiin, ja vain joku äärimmäisen naivi henkilö voi välttyä huomaamasta, kuinka kohtalokkaasti virhesijoitukset ovat nielleet liikaa ohjelmiin tarvittavia käyttörahoja. Juuri tässä tilanne näyttää jonkinlaiselta maanvyörymältä, jonka alkua – tai yksittäisiä vastuullisia – on vaikea paikallistaa. Ja jonka vuoksi pelkkä hyvä tahto on voimaton. “Ajan henki” on kasautuneessa tilanteessa huonoin mahdollinen isäntä. Entinen pääjohtaja Erkki Raatikainen tokaisi kerran – toki vasta kun omaa vastuuta ei enää ollut – Yleisradion kuppilassa: Muuten hyvä laitos, mutta kun täällä on tuota ohjelmatoimintaa.

Uusien pelurien aika

Olen varma siitä, että talon sisälläkin olisi tärkeisiin korjausvetoihin riittävä tieto, vaikka päällimmäisenä usein tuntuukin huseeraavan uusi rotu – yhdistävänä piirteenä ettei kannuksia minkään sortin ohjelmanteosta juuri ole – jonka aivoituksia ainakin minun on vaikea seurata alkuunkaan. Jos tässä kohden palaan Eino S. Revon vaikuttavaan persoonallisuuteen, totean oireellisena seikkana että hänet tosiaan potkujensa jälkeen suljettiin pelistä kokonaan. Hän oli ns. varoittava esimerkki, eikä hän siten ollut mahdollinen puhekumppani työnsä seuraajille, kun tosiasiassa jokainen seuraava polvi olisi hänen esimerkistään ja ideoistaan hyötynyt.

Huomaan ylistäneeni vuolaasti, mutta minkäpä tälle voi: oli hienoa, että Yleisradion johdossa oli visioiva ja autenttinen kulttuuri-ihminen.

Tilaa Filmihullu > |